Ajankohtaista arkisto

Juha Mieto ei ota enää liikuntaa liian vakavasti – ”Hikilenkkien kanssa pitää olla varovainen”

Julkaistu 17.11.2015

Hiihtäjä Juha Mieto puhui maanantaina Mikkelin Setlementin järjestämässä Liikuttavan hyvä seminaarissa Naisvuoritalolla. Mieto kertoili omasta urheilu-urastaan ja elämästään urheilu-uran jälkeen sekä myös tietysti liikunnasta.

Omasta lapsuudestaan Mieto totesi, että taisi lähes kaikki hänen ikätoverinsa liikkua nuorena yhtä paljon kuin mitä ovat Suomen huippu-urheilijat kuten Aino-Kaisa Saarinen ja Jarkko Nieminen ovat liikkuneet.

- Silloin ei ollut muita ajanvietteitä, telkkareita ja twittereitä.

Mieto olikin hieman huolissaan siitä, miten tämän päivän nuorten peruskunto ja terveys kestää jatkossa, kun eliniänodote alkaa olla lähellä 100 vuotta ja pohjakunto ei ole päässyt kehittymään.

- Terveysongelmat lisääntyvät, jos ei oteta itseämme niskasta kiinni ja hoideta kestävyyttä siihen malliin.

Ikäihmisille, tai oikeastaan ihan kaiken ikäisille liikkujille, Mieto suositteli lajiksi sauvakävelyä.

- Siinä pääsee liikkeelle raittiissa ilmassa ja kaikki liikkeet on edestä taakse. Se jäljittelee ihmisten luonnollista liikerataa, perusteli Mieto.

Mieto on vuoden verran ollut eläkkeellä ja totesi, että monesti näyttää siltä, että eläkkeellä ihmisten kiireet lisääntyy.

- Ei kannata ottaa liian montaa harrastusta, niin että juostaan paikasta toiseen. Joskus kannattaa ottaa aikaa ihan itsellekin. Itse tykkään olla välillä ihan vaan itsekseni, totesi Mieto.

- Kotona voi tehdä myös itsekseen vaikka telkkaria katsoessa monia juttuja, vaikka seisaaltaan tai istualtaan.

Mieto myös totesi, että hikilenkkejä pitää välillä tehdä, mutta muistutteli että niiden kanssa pitää olla varovainen. Itse Mieto totesi liikkuvansa neljä tai viisi kertaa viikossa.

- Mutta en ota siitä koskaan stressiä, jos muutama päivä tulee väliin.

Mieto itse joutui saapumaan paikalle kävelykeppien kanssa, sillä nilkka oli muljahtanut pahasti metsätöissä. Mieto itse totesikin, että on lähdettävä ”hissun kissun” liikkeelle sen jälkeen, kun nilkka on tarpeeksi parantunut.

Omasta liikuntaunelmastaan Mieto kertoi sen verran, että nilkan tervehtymisen jälkeen on haaveissa tehdä viikon reissu Lappiin, hiihdellä, vaeltaa ja saunoa ja muistella menneitä. 

Yhdessä tekemällä saadaan enemmän
Uudella hankkeella tehdään vapaaehtoistyöstä mielekkäämpää.
27.04.2016
Esteet pois liikunnan tieltä
Peitsarin päiväkodin sali on varattu lasten käyttöön.
11.03.2016
Vesipeto on irti!
Nuorille suunnattu vesilentiturnaus järjestetään Naisvuoren uimahallissa.
18.01.2016
Kaihun kodalle talvista toimintaa
Kaihun kota avoinna yleisölle joka päivä kello 14-16
12.01.2016
Mikkelin Hiihtäjät avaa koko kaupungin suksivuokraamon
Suksia kerätään ensi lauantaina Porrassalmen Hiihtojen yhteydessä
08.01.2016
KaMuja kaivataan lisää
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen yhdistys kaipaa uusia KaMuja liikkumaan lasten ja nuorten kanssa.
26.10.2015
Perhekortti on Liikkumisen unelmavuoden kokeilu
Mikkeliläiset perheet pääsevät nyt kokeilemaan Liikkumisen unelmavuoden perhekorttia.
21.10.2015
Nuoret pääsivät ilmaiselle seikkailureissulle
Paikallinen kampaamoyrittäjä lahjoitti merkkipäivämuistamisensa nuorten toimintaan.
19.10.2015
Syyslomalla ilmaisia yleisöluisteluvuoroja
Mikkelin jäähalleissa syyslomaviikolla ilmaisia luisteluvuoroja päiväsaikaan.
19.10.2015
Kunnon Käppänät siirtyvät kuntosalille
Ohjatut sauvakävelylenkit auttoivat lähtemään liikkeelle.
17.10.2015
Aito-maratonilla 160 juoksijaa
Toista kertaa järjestetty Aito-maraton juostiin lauantaina Urpolan pururadalla hyvässä tunnelmassa
12.10.2015
Salibandy olikin helppoa ja hikistä
Maahanmuuttajat pääsivät kokeilemaan tuttuja ja tuntemattomia lajeja Sport Forumilla.
09.10.2015
Moision iltapäiväkerholaiset veivät isovanhemmat lenkille
Moision iltapäiväkerhossa otettiin varaslähtö iäkkäiden ulkoilupäivään.
08.10.2015
Hunajapupuilta sujuu myös jalkapallo
Mikkelin ammattikorkekoulun opiskelijajärjestö Mamok järjestää opiskelijaturnauksia useissa eri lajeissa.
07.10.2015
Mikkelin Urheilutanssijoiden Liikkumisen unelmavuosi alkoi valssaten
Urheilutanssijat järjestivät kilpailevien parien harjoituskilpailut yleisön edessä
06.10.2015
Kuntokeskus Ote pitää ovet avoimena
Kuntokeskus Otteella on lauantaina ilmainen tutustumispäivä.
02.10.2015
Liikkumisen unelmavuosi polkaistiin käyntiin hyvässä tunnelmassa
20 ideakassia lähti kiertämään ympäri kaupunkia.
01.10.2015
Ulkoilmajumpassa haaveiltiin liikuntaunelmista
Liikkumisen unelmavuosi lähti jumppaamalla käyntiin
01.10.2015
Tapahtumakalenteri on auki nyt
Mikkelin alueen liikuntapahtumat, -palvelut ja -kokeilut löytyvät nyt yhdestä osoitteesta
01.10.2015
Ideakassit liikkeelle kaupunginjohtajan toimesta
Ideakassit kiertävät ympäri kaupunkia vuoden ajan innostaen liikkumaan ja keräten ideoita.
30.09.2015
Liikkumisen unelmavuoden avajaispäivänä tapahtuu
Lähtölaukausta Liikkumisen unelmavuodelle vietetään torstaina
30.09.2015
Työikäisten kokoontuminen rokkasi
Tavoitteena on pitää enemmän kävelykokouksia.
29.09.2015
Liikkumisen unelmavuosi polkaistaan käytiin 1. lokakuuta
Liikkumisen unelmavuoden avajaisia vietetään torstaina hajautetusti ympäri kaupunki.
28.09.2015
Tule mukaan toteuttamaan liikuntaunelmia
Liikkumisen unelmavuoden ideat ja tarpeet ovat lähtöisin kaupunkilaisilta
18.09.2015
Ilmoita tapahtumasi Liikkuva Mikkeli -tapahtumakalenteriin
Mikkelin alueen liikuntatapahtumat löytyvät jatkossa yhdestä kalenterista.
18.09.2015
Tuulenmäki kehotti unelmoimaan nuorten verkostotyöpajassa
Kokeilukulttuurissa liikkeelle lähdetään nopeasti, helposti ja halvalla.
17.09.2015

Facebook


Twitter


#liikkuvamikkeli

ESLIValoMikkelin kaupunkiMAHLMikelin kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys Mikke ryVipuvoimaa EU:lta 2007-2013Euroopan unioni Euroopan sosiaalirahasto

Liikkumisen unelmavuosi – yhdessä liikkeelle

Liikkumisen unelmavuoden tavoitteena on lisätä mikkeliläisten päivittäistä liikkumista ja urheilua, löytää kokeilujen avulla uusia pysyviä toimintamalleja sekä lisätä yhteistyötä eri toimijatahojen kanssa. Toiminnan keskeinen ajatus on verkostomaisesti kokeillen löytää ratkaisuja liikkumattomuuteen ja siitä aiheutuviin haasteisiin ja kustannuksiin.

Liikkumisen unelmavuosi -kokeilun keskiössä ovat kaikenikäiset mikkeliläiset, heidän toiveensa ja ideansa Liikkumisen unelmavuoden toteuttamisessa. Kokeilut perustuvat yhteiseen ideointiin ja nopeaan ketterään toteutukseen innostavalla ja osallistavalla tavalla. Liikkumisen unelmavuosi alkaa 1.10.2015. Vuoden mittaisen systemaattisen kokeilutoiminnan tuloksena syntyy Liikkumisen unelmavuoden konsepti, jota hyödynnetään Suomi 100 vuotta -juhlavuonna. Juhlavuoden teemana on YHDESSÄ.

» Mikä