Ajankohtaista arkisto

Kunnon Käppänät siirtyvät kuntosalille

Julkaistu 17.10.2015

Kunnon Käppänät on matalan kynnyksen liikuntaryhmä vähän liikkuville senioreille. Ryhmä kokoontui kuusi kertaa kerran viikossa sauvakävelemään Kalevankankaan maastoon.

Parhaimmillaan mukana oli 24 senioria ja kaiken kaikkiaan mukana kävi reilusti yli 30 sauvakävelijää.

Sauvakävelylenkeillä ei tyydytty pelkästään ulkoiluttamaan kävelysauvoja, vaan lähes joka kerta mukana oli myös rinteessä suoritettavaa harjoitusta erilaisilla teemoilla. Ryhmän ohjaava kaupungin liikunnanohjaaja Mervi Hotokka kertoo, että yhdessä paikassa suoritettavat harjoitukset on helpompi pitää kuin pelkät lenkit, sillä mukana on monenkuntoisia ja –vauhtisia kävelijöitä. Kertaalleen Kunnon Käppänät tosin kävivät kiertämässä Kalevankankaan maastoon merkatun polun.

Kunnon Käppänien sauvakävelvlenkeillä mukana olevat Taimi ja Raija toteavat, että ovat niin hyviä eksymään, että eivät uskaltautuisi itse edes lähtemään Kalevankankaan maastoon, mutta ohjaajan ja porukan mukana hekin uskaltautuvat matkaan.

- Lisäksi tulee lähdettyä kun on sovittu joku tietty aika. Itsekseen ei tule lähdettyä jos on vaikka huono ilma, sanoo Raija.

Kunnon Käppänät nimi syntyi ryhmältä ensimmäisillä sauvakävelylenkeillä. Nyt sauvakävelylenkit ovat tältä erää ohitse, mutta Kunnon Käppänät jatkaa elämäänsä. Seuraavaksi Kunnon Käppänät siirtyy kuntosalille.

- Siellä odotan eniten sitä ohjausta, mietti Raija.

Raija kertoo harrastaneensa monta vuotta itämaista tanssia ja kaipailikin nyt kaupunkiin, vaikka kansalaisopistoon, itämaisen tanssin ryhmää senioreille tai edes yhden päivän kestävää kurssia.

- Hyvä idea, parasta olisi jos kurssi olisi vielä ilmainen, toteaa Kirsti.

Yhdessä tekemällä saadaan enemmän
Uudella hankkeella tehdään vapaaehtoistyöstä mielekkäämpää.
27.04.2016
Esteet pois liikunnan tieltä
Peitsarin päiväkodin sali on varattu lasten käyttöön.
11.03.2016
Vesipeto on irti!
Nuorille suunnattu vesilentiturnaus järjestetään Naisvuoren uimahallissa.
18.01.2016
Kaihun kodalle talvista toimintaa
Kaihun kota avoinna yleisölle joka päivä kello 14-16
12.01.2016
Mikkelin Hiihtäjät avaa koko kaupungin suksivuokraamon
Suksia kerätään ensi lauantaina Porrassalmen Hiihtojen yhteydessä
08.01.2016
KaMuja kaivataan lisää
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen yhdistys kaipaa uusia KaMuja liikkumaan lasten ja nuorten kanssa.
26.10.2015
Perhekortti on Liikkumisen unelmavuoden kokeilu
Mikkeliläiset perheet pääsevät nyt kokeilemaan Liikkumisen unelmavuoden perhekorttia.
21.10.2015
Nuoret pääsivät ilmaiselle seikkailureissulle
Paikallinen kampaamoyrittäjä lahjoitti merkkipäivämuistamisensa nuorten toimintaan.
19.10.2015
Syyslomalla ilmaisia yleisöluisteluvuoroja
Mikkelin jäähalleissa syyslomaviikolla ilmaisia luisteluvuoroja päiväsaikaan.
19.10.2015
Kunnon Käppänät siirtyvät kuntosalille
Ohjatut sauvakävelylenkit auttoivat lähtemään liikkeelle.
17.10.2015
Aito-maratonilla 160 juoksijaa
Toista kertaa järjestetty Aito-maraton juostiin lauantaina Urpolan pururadalla hyvässä tunnelmassa
12.10.2015
Salibandy olikin helppoa ja hikistä
Maahanmuuttajat pääsivät kokeilemaan tuttuja ja tuntemattomia lajeja Sport Forumilla.
09.10.2015
Moision iltapäiväkerholaiset veivät isovanhemmat lenkille
Moision iltapäiväkerhossa otettiin varaslähtö iäkkäiden ulkoilupäivään.
08.10.2015
Hunajapupuilta sujuu myös jalkapallo
Mikkelin ammattikorkekoulun opiskelijajärjestö Mamok järjestää opiskelijaturnauksia useissa eri lajeissa.
07.10.2015
Mikkelin Urheilutanssijoiden Liikkumisen unelmavuosi alkoi valssaten
Urheilutanssijat järjestivät kilpailevien parien harjoituskilpailut yleisön edessä
06.10.2015
Kuntokeskus Ote pitää ovet avoimena
Kuntokeskus Otteella on lauantaina ilmainen tutustumispäivä.
02.10.2015
Liikkumisen unelmavuosi polkaistiin käyntiin hyvässä tunnelmassa
20 ideakassia lähti kiertämään ympäri kaupunkia.
01.10.2015
Ulkoilmajumpassa haaveiltiin liikuntaunelmista
Liikkumisen unelmavuosi lähti jumppaamalla käyntiin
01.10.2015
Tapahtumakalenteri on auki nyt
Mikkelin alueen liikuntapahtumat, -palvelut ja -kokeilut löytyvät nyt yhdestä osoitteesta
01.10.2015
Ideakassit liikkeelle kaupunginjohtajan toimesta
Ideakassit kiertävät ympäri kaupunkia vuoden ajan innostaen liikkumaan ja keräten ideoita.
30.09.2015
Liikkumisen unelmavuoden avajaispäivänä tapahtuu
Lähtölaukausta Liikkumisen unelmavuodelle vietetään torstaina
30.09.2015
Työikäisten kokoontuminen rokkasi
Tavoitteena on pitää enemmän kävelykokouksia.
29.09.2015
Liikkumisen unelmavuosi polkaistaan käytiin 1. lokakuuta
Liikkumisen unelmavuoden avajaisia vietetään torstaina hajautetusti ympäri kaupunki.
28.09.2015
Tule mukaan toteuttamaan liikuntaunelmia
Liikkumisen unelmavuoden ideat ja tarpeet ovat lähtöisin kaupunkilaisilta
18.09.2015
Ilmoita tapahtumasi Liikkuva Mikkeli -tapahtumakalenteriin
Mikkelin alueen liikuntatapahtumat löytyvät jatkossa yhdestä kalenterista.
18.09.2015
Tuulenmäki kehotti unelmoimaan nuorten verkostotyöpajassa
Kokeilukulttuurissa liikkeelle lähdetään nopeasti, helposti ja halvalla.
17.09.2015

Facebook


Twitter


#liikkuvamikkeli

ESLIValoMikkelin kaupunkiMAHLMikelin kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys Mikke ryVipuvoimaa EU:lta 2007-2013Euroopan unioni Euroopan sosiaalirahasto

Liikkumisen unelmavuosi – yhdessä liikkeelle

Liikkumisen unelmavuoden tavoitteena on lisätä mikkeliläisten päivittäistä liikkumista ja urheilua, löytää kokeilujen avulla uusia pysyviä toimintamalleja sekä lisätä yhteistyötä eri toimijatahojen kanssa. Toiminnan keskeinen ajatus on verkostomaisesti kokeillen löytää ratkaisuja liikkumattomuuteen ja siitä aiheutuviin haasteisiin ja kustannuksiin.

Liikkumisen unelmavuosi -kokeilun keskiössä ovat kaikenikäiset mikkeliläiset, heidän toiveensa ja ideansa Liikkumisen unelmavuoden toteuttamisessa. Kokeilut perustuvat yhteiseen ideointiin ja nopeaan ketterään toteutukseen innostavalla ja osallistavalla tavalla. Liikkumisen unelmavuosi alkaa 1.10.2015. Vuoden mittaisen systemaattisen kokeilutoiminnan tuloksena syntyy Liikkumisen unelmavuoden konsepti, jota hyödynnetään Suomi 100 vuotta -juhlavuonna. Juhlavuoden teemana on YHDESSÄ.

» Mikä