Ajankohtaista arkisto

Kalevankankaan koululla kokeiltiin tuntia ohjattua liikuntaa päivässä

Julkaistu 09.03.2016

Kalevankankaan koululla helmikuu on liikkumisen kokeilukuukausi. Alakoulun seitsemän kokeiluluokkaa on junaillut lukujärjestyksen liikuntaa yhden tunnin verran joka päivä. Mukana on ainakin yksi luokka jokaisesta ikäluokasta.  Tavoitteena on liikkua tunnin verran yhdessä ihan perusliikunnan merkeissä hyvällä tunnelmalla.

Kotoa on tullut hyvää palautetta: ekaluokkalaisten vanhemmat kiittelevät, että lapset syövät paremmin ja nukkuvat paremmin.

Aloite kokeiluun lähti opettajilta.

- Suunniteltiin monialaisia oppimiskokemuksia ja lopulta kaikki johti jotenkin terveelliseen elämäntapaan ja oman minäkuvan vahvistamiseen aja sitä voi oppia liikunnan kautta. Niinpä päätettiin, että kokeillaan pystytäänkö ottamaan muutama tunti lisää ohjattua liikuntaa viikkoon, kertoo Kalevankankaan viidennen luokan opettaja Veli-Matti Hietala.

- Meillä ei ole mitään keskitettyä ideapankkia ja yhteinen suunnittelu on todella vähäistä. Koetetaan tehdä niin että laitettaan välillä hynttyyt yhtään, mutta se on ollut vaikeaa.

Ylimääräiset liikuntatunnit on ujutettu lukujärjestykseen kunkin opettajan parhaaksi katsomalla tavalla.

- Aina joudutaan nipsaisemaan jostain aineesta pois, mutta toimintaa yritetään aina ohjata siihen suuntaa, että sopii siihen tuntiin, mikä sieltä pois on. Liikuntaa voi integroida vaikka luonnontieteeseen, äidinkieleen, kuvikseen tai matikkaan.

Hietala myöntää, että koska koulussa on paljon muutakin toimintaa ja päivät ovat aikataulutettuja, niin yhden liikuntatunnin lisääminen päiväohjelmaa ei ole ihan helppo homma.

- Nyt tuntuu siltä, että yksi viikko olisi tosi helppo suunnitella, tuumaa Hietala.

Kuukausi on kuitenkin tarpeeksi pitkä aika, jotta kokeilusta voidaan myös jotain oppia.

- Valittiin nyt tämä helmikuu, kun ajateltiin, että on hyvät säät ulkoilla, mutta nyt on ollut vähän keksimistä, nauraa Hietala vesisadeviikon päätteeksi.

- Lisäksi kokeilujakson päätteeksi tulee vielä talviloma, on mielenkiintoista nähdä, että jatkuuko oppilaiden liikkuminen myös lomalla, kun ohjattua liikuntaa ei ole, vai onko tämän myötä helpompi lähteä liikkeelle.

Oppilaat pitävät kokeilun ajan omaa päiväkirjaa liikunnan määrästä.

- On ollut huomattavissa, että joillekin se päivän ainoa liikunta tulee koulupäivän aikana.  Ja oma kokemus on se, että mitä vanhempia lapset ovat, sitä enemmän heitä on.

Juttua tehdessä Kalevankankaan kokeilua oli käyty kaksi viikkoa ja lasten innostus asiaa oli säilynyt.

- Kun asiaa ehdotettiin, niin kaikki olivat innoissaan. Vastustusta ei ollut, Hietala toteaa.

- Yksi oppilaista sanoi, että tuon viikonloppuna äidinkin tänne, ja sitten olivat yhdessä käyneet hiihtämässä, kun ladut olivat tulleet tutuksi.

Mitä kokeilusta sitten jää Kalevankankaan koulun arkeen?

- Kyselemme palautetta vielä lopuksi, mutta yksi ehdotus tuli jo yhden oppilaan vanhemmalta, että jos tällaista ei pysty koko ajan olemaan, niin olisi vaikka yksi viikko joka kuukausi, miettii Hietala.

Yhdessä tekemällä saadaan enemmän
Uudella hankkeella tehdään vapaaehtoistyöstä mielekkäämpää.
27.04.2016
Esteet pois liikunnan tieltä
Peitsarin päiväkodin sali on varattu lasten käyttöön.
11.03.2016
Vesipeto on irti!
Nuorille suunnattu vesilentiturnaus järjestetään Naisvuoren uimahallissa.
18.01.2016
Kaihun kodalle talvista toimintaa
Kaihun kota avoinna yleisölle joka päivä kello 14-16
12.01.2016
Mikkelin Hiihtäjät avaa koko kaupungin suksivuokraamon
Suksia kerätään ensi lauantaina Porrassalmen Hiihtojen yhteydessä
08.01.2016
KaMuja kaivataan lisää
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen yhdistys kaipaa uusia KaMuja liikkumaan lasten ja nuorten kanssa.
26.10.2015
Perhekortti on Liikkumisen unelmavuoden kokeilu
Mikkeliläiset perheet pääsevät nyt kokeilemaan Liikkumisen unelmavuoden perhekorttia.
21.10.2015
Nuoret pääsivät ilmaiselle seikkailureissulle
Paikallinen kampaamoyrittäjä lahjoitti merkkipäivämuistamisensa nuorten toimintaan.
19.10.2015
Syyslomalla ilmaisia yleisöluisteluvuoroja
Mikkelin jäähalleissa syyslomaviikolla ilmaisia luisteluvuoroja päiväsaikaan.
19.10.2015
Kunnon Käppänät siirtyvät kuntosalille
Ohjatut sauvakävelylenkit auttoivat lähtemään liikkeelle.
17.10.2015
Aito-maratonilla 160 juoksijaa
Toista kertaa järjestetty Aito-maraton juostiin lauantaina Urpolan pururadalla hyvässä tunnelmassa
12.10.2015
Salibandy olikin helppoa ja hikistä
Maahanmuuttajat pääsivät kokeilemaan tuttuja ja tuntemattomia lajeja Sport Forumilla.
09.10.2015
Moision iltapäiväkerholaiset veivät isovanhemmat lenkille
Moision iltapäiväkerhossa otettiin varaslähtö iäkkäiden ulkoilupäivään.
08.10.2015
Hunajapupuilta sujuu myös jalkapallo
Mikkelin ammattikorkekoulun opiskelijajärjestö Mamok järjestää opiskelijaturnauksia useissa eri lajeissa.
07.10.2015
Mikkelin Urheilutanssijoiden Liikkumisen unelmavuosi alkoi valssaten
Urheilutanssijat järjestivät kilpailevien parien harjoituskilpailut yleisön edessä
06.10.2015
Kuntokeskus Ote pitää ovet avoimena
Kuntokeskus Otteella on lauantaina ilmainen tutustumispäivä.
02.10.2015
Liikkumisen unelmavuosi polkaistiin käyntiin hyvässä tunnelmassa
20 ideakassia lähti kiertämään ympäri kaupunkia.
01.10.2015
Ulkoilmajumpassa haaveiltiin liikuntaunelmista
Liikkumisen unelmavuosi lähti jumppaamalla käyntiin
01.10.2015
Tapahtumakalenteri on auki nyt
Mikkelin alueen liikuntapahtumat, -palvelut ja -kokeilut löytyvät nyt yhdestä osoitteesta
01.10.2015
Ideakassit liikkeelle kaupunginjohtajan toimesta
Ideakassit kiertävät ympäri kaupunkia vuoden ajan innostaen liikkumaan ja keräten ideoita.
30.09.2015
Liikkumisen unelmavuoden avajaispäivänä tapahtuu
Lähtölaukausta Liikkumisen unelmavuodelle vietetään torstaina
30.09.2015
Työikäisten kokoontuminen rokkasi
Tavoitteena on pitää enemmän kävelykokouksia.
29.09.2015
Liikkumisen unelmavuosi polkaistaan käytiin 1. lokakuuta
Liikkumisen unelmavuoden avajaisia vietetään torstaina hajautetusti ympäri kaupunki.
28.09.2015
Tule mukaan toteuttamaan liikuntaunelmia
Liikkumisen unelmavuoden ideat ja tarpeet ovat lähtöisin kaupunkilaisilta
18.09.2015
Ilmoita tapahtumasi Liikkuva Mikkeli -tapahtumakalenteriin
Mikkelin alueen liikuntatapahtumat löytyvät jatkossa yhdestä kalenterista.
18.09.2015
Tuulenmäki kehotti unelmoimaan nuorten verkostotyöpajassa
Kokeilukulttuurissa liikkeelle lähdetään nopeasti, helposti ja halvalla.
17.09.2015

Facebook


Twitter


#liikkuvamikkeli

ESLIValoMikkelin kaupunkiMAHLMikelin kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys Mikke ryVipuvoimaa EU:lta 2007-2013Euroopan unioni Euroopan sosiaalirahasto

Liikkumisen unelmavuosi – yhdessä liikkeelle

Liikkumisen unelmavuoden tavoitteena on lisätä mikkeliläisten päivittäistä liikkumista ja urheilua, löytää kokeilujen avulla uusia pysyviä toimintamalleja sekä lisätä yhteistyötä eri toimijatahojen kanssa. Toiminnan keskeinen ajatus on verkostomaisesti kokeillen löytää ratkaisuja liikkumattomuuteen ja siitä aiheutuviin haasteisiin ja kustannuksiin.

Liikkumisen unelmavuosi -kokeilun keskiössä ovat kaikenikäiset mikkeliläiset, heidän toiveensa ja ideansa Liikkumisen unelmavuoden toteuttamisessa. Kokeilut perustuvat yhteiseen ideointiin ja nopeaan ketterään toteutukseen innostavalla ja osallistavalla tavalla. Liikkumisen unelmavuosi alkaa 1.10.2015. Vuoden mittaisen systemaattisen kokeilutoiminnan tuloksena syntyy Liikkumisen unelmavuoden konsepti, jota hyödynnetään Suomi 100 vuotta -juhlavuonna. Juhlavuoden teemana on YHDESSÄ.

» Mikä